This week I've been mostly eating...

...Pop-tarts. Well, not really. Tosiasiassa olen syönyt koko viime viikon tomaattipastaa, koska olen niin laiska, että teen sunnuntaisin aina kattilallisen ruokaa ja lämmitän siitä annoksia töissä niin pitkään kun sitä riittää.

Intouduin kuitenkin ostamaan muutamia ns. amerikanherkkuja, kuten yllämainittuja Pop-tartseja. Onnistuin valitsemaan aika tuhdin makuyhdistelmän, joten olen vedellyt noita yleensä jälkiruoaksi, en aamupalaksi.

Tänään tein uuden aluevaltauksen, kun kävin katsastamassa The Canadian Superstoren. Se on samalla suunnalla kuin Intercity Mall ja muut ostospaikat, joten nyt on keskikaupungin shopping district aika hyvin hallussa. Kauppa oli aivan megalomaaninen, kuten myös siellä myytävät tuotteet. Menin oikeastaan hakemaan suihkusaippuaa, hiustuotteita ja kaurahiutaleita, mutta mukaan tarttui myös mehujuomajauhetta ja valtavin muffinsi, mitä olen koskaan nähnyt.

Jöötin syömiseen meni hyvä puolisen tuntia. Puolivälissä keitin kahvit, ja jatkoin urakkaa. Nyt on oikein mukava sokeripöhinä päällä.

Yleisesti ottaen olen kuitenkin pitäytynyt tutussa ja turvallisessa. Kaurapuuronkin olen löytänyt täällä ollessani uudelleen. Varsinkin tuo allaoleva nalle-puuro on oikein hyvää! Edellinen harjoittelija oli ilmeisesti käynyt hakemassa sitä Scandinavian Delistä, sillä en ole törmännyt karhuhiutaleisiin tavallisissa kaupoissa. Toinen hyvä aamupala on murot ja soijamaito, ainakin jos sekaan heittää vielä vähän rusinoita. Mums!




Huomasin ilokseni, että tofu on täällä kohtuullisen halpaa. Molemmat allaolevat paketit maksoivat alle kaksi dollaria. Ensi viikon ruokavalioni tuleekin koostumaan riisistä sekä tofusta, ananaksesta ja minimaisseista hapanimeläkastikkeessa.


Löysin myös kauan kaivattuja hiustuotteita. Hyllyssä olisi ollut myös tuttuja ja hyväksi havaittuja Tigin ja Redkenin tuotteita, mutta päätin kokaista vaihteeksi hieman huokeamman hintaluokan seerumeita. Eihän sitä koskaan tiedä, jos joku helmi sattuisi kohdalle...

Lisää näkymiä neighborhoodista

Viikko on mennyt toistaiseksi aika leppoisissa merkeissä juttuja kirjoitellen ja haastatteluja tehden. Kävin alkuviikosta esittäytymässä paikallisen Suomen kielen koulun hallitukselle, sillä tarkoituksena olisi käydä siellä apuopettajan roolissa kerran viikossa. Koululle kaivataan kuulemma aina tuoreita tulokkaita suoraan Suomesta, sillä heidän kielitaitonsa ei ole vielä päässyt rappeutumaan Kanadassa oleilun seurauksena. Täällähän puhutaan sujuvasti kuumasta suklaapulverista, kun halutaan tehdä kaakaota ja sihtihuoneesta, kun mennään verkotetulle kuistille chillailemaan.

Viikonloppuna onkin jo heti tiedossa talvista tohinaa: perinteisten suomalaisten talvileikkien rieha Tapiola-nimisessä ulkoilupaikassa. Lapsille on luvassa ainakin hiihtoa, napakelkkailua ja mitä luultavimmin lumisotaa - ainakin jos on muistaminen omia talvisia lapsuuden lempihuveja.

Koska täällä on nyt ollut hieman harmaata ja lumista, ajattelin piristykseksi postata kuvia aurinkoisemmilta ajoilta. Kävin jokin aika sitten hankkimassa itselleni kirjastokortin ja katselin samalla reissulla vähän kulmia.

Täällä on kirkkoja vähän joka kulmalla, jokaiselle jotain.

Kirkon kupeesta löytynyt talo oli niin symppis, että se oli pakko dokumentoida.

Home sweet home. Penthaussini sijaitsee erittäin mukavan vanhemman rouvan yläkerrassa.

My home office. This is where the magic happens... eli viimeiset tikistelyt lopputyön kanssa meneillään.

Kevyt päiväretki

Kanadansuomalaiset ovat todella ystävällisiä ja innokkaita näyttämään paikkoja, mikä on hieno homma. Varsinkin vanhemmat papparaiset vievät harjoittelijoita mielellään ajeluille, katselemaan luonnonnähtävyyksiä ja historiallisia paikkoja.

Minäkin pääsin kaupunkikierrokselle erään karvahattuisen herran kanssa. Kevyt päiväretki, jonka olin kaavaillut kestävän maksimissaan pari kolme tuntia, venähtikin melkein kymmentuntiseksi (!) ekskursioksi. Olin suunnitellut viettäväni suurimman osan vapaapäivästä gradun parissa, ja ehtiväni mahdollisesti myös ostoksille - matkakokoiset kauneustuotteeni olivat nimittäin kolmen viikon aikana huvenneet huolestuttavan vähiin. Mutta noh, siinähän se päivä sitten vierähti katsellen maisemia, teollisuusalueita, valokuvia ja hänen tuttaviensa veistämiä puuesineitä.

Yritin muutamaan otteeseen vinkata, että mitäs jos jatkettaisiin toisen kerran, mutta aina ilmaantui jokin uusi tarina kerrottavaksi tai muisto muisteltavaksi. Jutustelu oli ihan mukavaakin, mutta takaraivossa painoivat tekemättömät työt ja lähenevät deadlinet. Lopulta sanoin, että nyt on kyllä lähdettävä, kun vuokraemäntäkin lämmittelee jo saunaa. Näillä taikasanoilla sain sitten kyydin kotiin, ja pääsin vielä hetkeksi syventymään lopputyöhön.

Viikonlopun opetuksena olkoon, että minuuttiaikatauluja ei kannata tehdä. Eikä se täällä taida olla ihan tunninkaan päälle...

Näkymiä intiaanireservaatilta Superior-järvelle.

Thunder Bayssä on ollut paljon paperiteollisuutta ja sahoja, mutta monet niistä ovat sulkeneet ovensa jo ennen taantumaa. Toistaiseksi pystyssä sinnittelevä Abitibi Bowater valmistaa mm. sanomalehtipaperia, sellua ja puuhioketta.

Kotimatkalla bongattiin peura! Niitä näkee kuulemma paljon vanhustentalojen liepeillä, sillä ruokkivista käsistä ei ole pulaa.

Kaipaus

Sain ennen lähtöäni lyömättömän läksiäislahjan avomieheni perheeltä: Kaipaus-nimisen korun, jonka sisälle voi tallettaa lempituoksuaan. Korussa on onkalo, joka imaisee tuoksun jonkun minulle käsittämättömän nanoteknologisen innovaation avulla sisuksiinsa ja säilyttää sen kolmesta neljään viikkoa. Jos tuoksua haluaa vaihtaa, täytyy korua paistaa puolisen tuntia 150-asteisessa uunissa.

Minä huljuttelin riipustani luonnollisesti rakkaan kultaseni partavedessä (jota otin myös pikkupullollisen mukaani) ja olen nuuhkinut sitä varsin ahkerasti täällä ollessani. Eihän se ikävää voita, mutta toimii hyvänä lohdukkeena. Loistava keksintö kaikille kaukosuhteessa riutuville.

Hurumummon kyydissä

Kävin eilen palauttamassa valokuvia eräälle haastattelemalleni yli 80-vuotiaalle rouvalle. Juotiin yhdessä kaakaot ja tein etupihalta lumityöt, kun hänen liikkumisensa on jo vähän kankeaa. Vierailun päätteeksi hän halusi välttämättä kyyditä minut kotiin, mistä en oikein hätäpäissäni osannut kieltäytyä. Ei ollut käynyt mielessäkään, että etupihalla kiiltelevä sininen toyota olisi hänen.

Tiet olivat melko liukkaita ja lunta sateli koko ajan lisää, joten pienet jännäkakat oli kyllä housussa, kun lähdettiin liikkeelle. Tarkistin kolme kertaa, että turvavyö on sekä minulla että mummolla kiinni, ja sitten menoksi.

Olin matkalla nähnyt jo kolmen auton kolarin. Noh, eikös samaisessa risteyksessä mummeli tösäyttänyt edellä ajavan perään. Onneksi kyseessä oli enemmän vaimea pökkäisy kuin oikea, renkaat vinkuen suoritettu peräänajo, mutta liikennetapaturma nontheless…

Vetäydyttyämme sivummalle arvioimaan vahinkoja kävi ilmi, että olimme töytäisseet kanadanitalialaista kaupunginvaltuutettua. Mies suhtautui asiaan oikein kohteliaasti, ja päädyimme siihen lopputulokseen, etteivät ihmis- tai kulkuneuvo-osapuolet kärsineet kolarissa. Rouvan autosta ruttaantui kylläkin rekisterikilpi, mutta se lienee helposti korjattavissa. Lähtiessään mies vilkuili minua vähän sen näköisenä, että kuinka olet päästänyt mummosi rattiin. Niinpä.

Jos joudun vielä vastaavanlaiseen tilanteeseen, täytyy joko kohteliaasti kieltäytyä kyydistä tai rohkaistua sanomaan, että ehkäpä se auto kannattaisi jättää talliin. Tuntuu vain jo ajatuksenkin tasolla todella röyhkeältä sanoa tuntemattomalle ihmiselle, että epäilee tämän ajotaitoja. Täällä ihmiset nimittäin ajavat vielä todella vanhanakin, mikä on ihan ymmärrettävää. Oma auto on kuitenkin se kaikista kätevin liikkumaväline: välimatkat ovat uuvuttavan pitkiä ja ruokapakkaukset niin valtavia, ettei heiveröinen vanhus saisi niitä omin voimin mitenkään raahattua kotiin. Maitoakin myydään vähintään kahden litran tonkissa.

Mutta onneksi mennään kevättä kohti. Lumet sulaa pian ja pääsen korkkaamaan edellisen harjoittelijan jättämän myrkynvihreän munamankelin, joka vartoo tuolla porstuassa. Sitten voin hyvällä syyllä kieltäytyä kyseenalaisten kuskien kyydeistä.