Ice ice baby

Viikko on alkanut täällä jäätävissä merkeissä... Maanantaina taivaalta ropisi antaumuksella räntäkokkareita ja eilen heräsin epätoivoiseen nakutteluun, kun töihin lähtevät naapurit yrittivät lohkoa autojaan esiin hyisen kuorrutuksen alta. Kiittelin onneani, että itselläni on vain kahden korttelin matka sorvin ääreen - siitäkin suurin osa taittui liukumalla vaivattomasti alamäkeen.

Kaupan kautta takaisin tullessa jää oli jo ehtinyt sulaa jonkun verran kaduilta, mutta liikennevaloissa, puissa ja autoissa oli vielä aika jämäkän näköisiä kerrostumia.

Thunder Bay on the rocks, olkaa hyvä:





Ai niin, gradu näki tänään vihdoin päivänvalon ystäväni kätilöimänä (kiitos!!!) ja vartoo nyt tuomiotaan laitoksella. Ja huomenna tapahtuu jotain, mitä olen odottanut vieläkin enemmän: menen noutamaan lentokentältä komean paketin suoraan Suomesta! Lähiviikkojen aikana on tiedossa ainakin jääkiekkohuumaa ja Toronton matka... Kylläpä elämä hymyilee.

The kylpytakki

Muistan hämärästi lupailleeni kuvia karmaisevan kammottavakuosisesta kylpytakistani, joten tässäpä niitä nyt on. Täytyy sanoa, että Pelastusarmeijan thrift storesta hankittu fleece-kaapu on esteettisistä vajaavaisuuksistaan huolimatta ollut enemmän kuin hintansa ($6) väärti, sillä lämmin karvahattujournalisti on onnellinen karvahattujournalisti.

Pretty fugly, huh?

Varmuuden vuoksi vielä lähietäisyydeltä...

Minua odotti eräänä päivänä ihana yllätys kotona: äipän lähettämä Suomi-paketti! Hömppälehtiä, lakua, suklaata ja salmiakkipurkkaa - sweet! Karvahattu kiittää ja kumartaa.

Tähän asti vallinnut ja viikonlopun yli jatkuva radiohiljaisuus johtuu muuten siitä, että graduprojektini on edennyt jotakuinkin loppusuoralle. Aion linnoittautua bunkkeriini vielä lauantaiksi ja sunnuntaiksi tekemään viimeisiä nerokkaita johtopäätöksiä ja yleviä tulkintoja. Oikolukua unohtamatta.

Mutta kohdatkaamme jälleen, kun lihava nainen on laulanut ja gradu palautettu!

Pyhä Urho!

"Heinäsirkka, heinäsirkka, mene täältä hiiteen!" mylväisi legendaarinen Urho talikkoa heristäen ja jättiläisheinäsirkat muinaissuomalaisten viinitarhureiden viljelmiltä karkoittaen. Kyllä. Tänään sain kokea elämäni ensimmäisen St. Urho's Dayn, eli Pyhän Urhon päivän.

Urkki on amerikansuomalaisten omaa kehitelmää ja sitä on juhlittu 1950-luvulta lähtien USAssa ja Kanadassa niillä alueilla, joilla on suomalaisasutusta. Juhlaväreinä käytetään vihreää ja violettia, ja ohjelmaan kuuluu paraati, laulua ja tanssia. Innokkaimmat pukeutuvat heinäsirkoiksi ja rypäletertuiksi - sekä tietysti Urhoksi.

Jos legenda kalskahtaa tutulta, kannattaa palauttaa mieleen St. Patrick's Day. Paddyhan ajoi käärmeet Irlannista ja nousi maan suojelupyhimykseksi. Irkuilta ryövätty juhlapäivä on jopa sijoitettu kalenteriin muutamaa päivää ennen heidän suurta fiestaansa - irlantilaisten huhujen mukaan siksi, että suomalaiset halusivat päästä käsiksi kaupungin kaljavarantoihin ennen heitä. Maanmiesteni luonteenlaatua tuntien tuo lienee varsin uskottava selitys.

Tämä päivä kului siis rattoisasti Urhoa juhlien. Päivällä oli paraati sekä juhlaohjelmaa Finlandia Clubilla, illalla vielä tanssit vanhemmalle väelle ja Suomen-matkan arvonta. Katsoin melko sinnikkäästi kaikki tapahtumat läpi ja täytyy myöntää, että ihan hauskaakin oli. Suomestahan oikeastaan puuttuu sellainen riehakas, suomalaisuutta ylistävä juhla... vaikka eräs teemalippikseen sonnustautunut mies väitti, että Helsingissäkin juhlitaan Urhoa. Täytyypä pitää silmät auki kotikulmilla ensi vuoden maaliskuussa.


Urholle on aikoinaan tehty jopa oma oodi, joka kuuluu näin:

Ode to Saint Urho

Ooksi kooksi coolama vee
Santia Urho is ta poy for me!
He sase out ta hoppers as pig as pirds.
Neffer peefor haff I hurd tose words!

He reely tolt tose pugs of kreen
Braffest Finn I effer seen
Some celebrate for St. Pat unt hiss nakes
Putt Urho poyka kot what it takes.

He kot tall and trong from feelia sour
Unt ate kala moyakka effery hour.
Tat's why tat kuy could sase toes peetles
What krew as thick as chack bine neetles.

So let's give a cheer in hower pest vay
On Sixteenth of March, St. Urho's Tay.

(by Gene McCavic and Richard Mattson, Virginia, Minnesota)

Kulkueessa näkyi monenmoista kylttiä, mutta tässä oli sitä jotain...

Urhon paraatissa voi bongata paikallisia poliitikkoja. Tänä vuonna mukana olivat mm. kansanedustaja Michael Gravelle (kantaa kylttiä Urhoksi naamioituneen joulupukin takana) ja pormestari Lynn Peterson.

Urhon päivän ohjelmaa pääsi seuraamaan kolmen dollarin kannatusmaksulla.

Nälkäisille oli tarjolla kalamojakkaa (keittoa), hodareita, savukalaleipiä ja tietenkin kahvia ja pullaa.

Bonuksena historiaseuran museohuoneesta bongattu kuva, jossa John Malkovich painii jonkun suomalaisen siirtolaisen kanssa 1900-luvun alussa... heh.

Up close & personal: kuva kämppiksestä

Hohoo, löysin kamerasta sittenkin makro-ominaisuuden, ja kuin tilauksesta kämppiksenikin ilmaantui tutulle paikalleen ikkunalaudalle. Äiti painotti, ettei sympaattisia (!) hämiksiä saa liiskata, joten olemme elelleet sopuisasti keskenämme saman katon alla. Enkä minä sitä olisi muutenkaan niistänyt - paitsi ehkä itsepuolustukseksi, jos se olisi hypännyt ikkunalaudalta kohti kameraa. Yhdessä vaiheessa se nimittäin näytti vähän siltä, että jotain on suunnitteilla...

Minusta tuntuu, että kämppikselle pitäisi antaa nimi, sillä tulemme varmasti viettämään vielä monta ikimuistoista hetkeä yhdessä. Any suggestions?

The spider with no name

Uusi kämppis

Olen jo muutamana päivänä koneella ollessani huomannut, että ikkunalaudalla pitsiverhojen lomassa lymyilee epäilyttävä kahdeksanjalkainen kaveri. Se ei ole järin kookas – kiitos siitä – mutta hieman karmiva kuitenkin. Välillä otusta ei näy moneen päivään, mutta tänään kohtasimme jälleen. Tosiasiat on siis tunnustettava: minulla on uusi kämppis.

En ole ikinä välittänyt hyönteisistä. Leppäkertut menettelevät, sillä ne ovat jollain tavalla viattoman ja hyväntahtoisen oloisia… Kukapa nyt ei pitäisi sympaattisesta, kirvoilla herkuttelevasta, puolipallonmuotoisesta pistepirkosta?

Perhosetkin menettelivät siihen asti, kunnes kuulin uudesta verenimijälajikkeesta, joka oli tekemässä tuloaan Suomen kesään pari vuotta sitten. Kylmännihkeät puistatukset kulkevat selkäpiitäni pitkin, kun ajattelen tuota julmaa ja verenhimoista saalistajaa, kyynelyökköstä. En ole koskaan luonnossa lajin edustajaan törmännyt, mutta mielikuvissani otus muistuttaa jättiläisitikan ja Nosferatun välimuotoa: sen kelmeä kärsä tunkeutuu pahaa-aavistamattoman perhostutkijan peukaloon ja yökkönen alkaa ryystää ahnaaseen kitaansa elämän nestettä kalpenevan luonnontieteilijän suonista… En ikinä enää katso heinähiipijää tai suruvaippaa samoin silmin.

Sudenkorennoista en pidä, sillä ne tulevat kohti kuin taisteluhelikopterit. Korvissa alkaa välittömästi soida Wagnerin Ride of the Valkyries… ja juuri kun luulet, että ne ovat kykenemättömiä kunnioittamaan korkeampia elämänmuotoja, tapahtuu taitava väistöliike ja jäät hölmön näköisenä huitomaan keskelle pöheikköä. Kärpäsistä, paarmoista ja itikoista on turha mennä sen syvempiin analyyseihin, sillä jokainen suomalaista kesämökkimatkailua tunteva tietää miksi niitä kuuluu inhota.

Ja ne hämähäkit. Ne ovat hyönteisten lukuisasta joukosta kaikkein kammottavimpia. Olen ehkä katsonut liikaa hämähäkkejä demonisoivia elokuvia (mukaanlukien genren klassikon, kankean ysärikauhukomedian nimeltä Araknofobia) tai sitten yksinkertaisesti vain sosiaalistunut pienestä pitäen kollektiiviseen länsimaiseen hämispelkotraditioon. Oli miten oli, luulen, että joudun jossain vaiheessa mano-a-mano -tyyppiseen tahtojentaistelutilanteeseen uuden kämppikseni kanssa…

Mutta ei hätää, amigos, olen jo henkisesti valmistautunut: tuijotan spaideria kaikkiin sen kahdeksaan silmään ja sanon kylmän viileästi ”this penthouse aint big enough for both of us”. Toivon mukaan kämppis ymmärtää yskän ja muuttaa muualle.

(http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Verenimij%C3%A4perhonen%20yleistyy%20Suomessa/1135227748870?ref=msn&frameFilterContent=true)

Koska kamerassani ei ole mahdollisuuksia makrokuvaukseen, tyydyn esittelemään kämppikseni sijasta tuon kammottavan pimeydessä vaanivan pedon, kyynelyökkösen.

Vierailu Järvenpäässä

Läksin tiistaina työpäivän piristeeksi käymään Lakehead Universityn tiluksilla. Olin saanut edellisviikolla eräältä kaikessa mahdollisessa ihmisoikeus-, tasa-arvo- ja etnisyyskysymyksiin liittyvässä toiminnassa mukana olevalta naishenkilöltä vinkkiä, että heillä olisi päärakennuksen aulassa Palestine awareness booth. Suunnitelmana oli siis katsastaa koju ja vilkaista yliopiston ilmoitustaulua juttuideoiden toivossa.

Siinä selaillessani orientalismia ja terrorismin taustaa käsitteleviä kirjoja pääsin todistamaan kahden historianopiskelijan dialogia, joka oli kuin suoraan Dude, where's my car -leffasta. Puheessa toistui kaikki amerikkalaisesta opiskelijapopkulttuurista tutut ilmaukset, kuten rad, wicked, dude, totally, for sure ja sweet. Taisinpa kuulla myös muutaman awesomen ja aika monta likea. Teeskentelin lukevani keskittyneesti Edward Saidia, mutta sisäisesti minulla oli erittäin hauskaa. Täällä oikeasti puhutaan noin!

Tapasin myös todella mukavan kanadalaistytön, jonka sähköpostiosoitteen sain edelliseltä harjoittelijalta. Hän opiskelee yliopistolla Northern Studies -ohjelmassa, minkä tiimoilta hän on ollut Rovaniemellä vaihdossa. Joimme kahvit The Study -kuppilassa ja kiersimme kampuksella vähän lisää. Meno oli ensituntumalta jotenkin letkeämpää kuin kotipuolessa HY:n kampuksella: opiskelijoita notkui ikkunalaudoilla mitä ihmeellisimmissä asennoissa läppäreineen, pelaamassa bilistä ja hengaamassa keskellä päärakennuksen baaria (!). Indeed, sivistyksen kehdossa voi nauttia halutessaan huurteisen. Wicked!