Major Mapleleaf & co.

Minulle ei tule tänne tilapäiseen majapaikkaani mitään päivälehteä, joten aamiaispöydästä on viimeisten kolmen ja puolen kuukauden ajan ehdottomasti puuttunut se jokin. Toki pääsen töissä käsiksi paikalliseen Chronicle Journaliin (eli kronikkeliin) ja netissä tulee surffailtua sekä suomalaisilla että kanadalaisilla uutissivustoilla, mutta murolautasen ja kahvikupin seurana nyt vain kuuluu olla jotain lukemista.

Koska Raisin Bran -paketin kylki oli jo moneen kertaan tavattu ja Suomesta saadut lehdetkin silmäilty puhki, ei auttanut kuin mennä kirjastoon hakemaan lisää aamiaislukemistoa. Ja mitä sieltä löytyikään: kuvitettu ensyklopedia kaikista Marvel Comicsin sarjakuvissa vuosien saatossa esiintyneistä hahmoista. Sweet!

Tänä aamuna huomioni vangitsi ennestään tuntematon supersankariryhmittymä, Alpha Flight (olen vasta A:ssa menossa). Kyseessä on "Canada's foremost Super Hero team", Kanadan karkea vastine X-Menille.

Kahdeksankymmentäluvulla sarjisten sivuille rymistelleen ryhmän kokoonpano on käynyt läpi jo useamman muodonmuutoksen. Uusimpaan, vuonna 2006 esiteltyyn poppooseen kuuluvat salskea Major Mapleleaf, 97-vuotias Centennial, mystinen superintiaani Yukon Jack, naamioitu Nemesis, hehkeä mutantti Puck II sekä - ainoana alkuperäisenä jäsenenä - oranssikarvainen Sasquatch.

Sarjis taidettiin sittemmin lopettaa heikon menekin vuoksi, mutta on hyvä tietää, että Kanadalla on suojanaan muutakin kuin leppoisat mountiet.

Go Alpha Flight! Team Canada to the rescue!

Tätä noin kolmekiloista popkulttuurijärkälettä täytyy todellakin lukea pöydän ääressä. Vaikka Hulk tuskin olisi moksiskaan, jos eepos nukahtamisen hetkellä mäjähtäisi naamalle - sehän olisi vain hyttysen hipaisu.

Aamukahviseurani tulevina viikkoina: Iron Man, Wolverine, The Thing, Mr. Fantastic, Spider-Man ynnä muut.

Eräjormailua

Muutama viikko sitten ystäväni ollessa vierailulla pääsimme tutkailemaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevia luontokohteita. Saimme kyydin eräältä todella mukavalta tädiltä, jota haastattelin aiemmin keväällä lehteen, ja suuntasimme kolmistaan Eagle Canyonin riippusilloille ja Kakabeka Falls -putouksille.

Eagle Canyonin riippistä mainostetaan Kanadan pisimpänä, ja kieltämättä polvet hieman tutisivat sillalle astuessa. Kuvia oli toki pakko ottaa, mutta muuten kädet pysyivät tiukasti kaiteissa kiinni.

Pääsimme kanjonin laelle pimp my ride -käsittelyn saaneella turbogolf-kärryllä, minkä jälkeen astelimme varovaisesti riippusiltaa pitkin toiselle puolelle. Lyhyen patikoinnin jälkeen tulimme toista siltaa takaisin ja laskeuduimme portaat kanjonin pohjalle. Kuin jännitystä ei olisi muuten ollut tarpeeksi, visioimme millaista olisi huomata puolivälissä siltaa, että takana hiippailisi nälkäinen karhu. Myös loppuhuipennus elokuvasta Indiana Jones ja tuomion temppeli käväisi mielessä.





Kanjonin jälkeen jatkoimme matkaa Kakabeka Fallsille, joka sijaitsee n. 30 kilometriä Thunder Baysta länteen. Legendan mukaan paikallisen Ojibwe-heimon intiaanipäällikön tytär, prinsessa Greenmantle, johdatti vihollisheimon taistelijat perässään Kaministiquia-jokea pitkin Kakabekan putouksiin, suoraan kohiseviin kuoleman pyörteisiin.

Yhden version mukaan rinsessa ehti pelastautua ennen pudotusta, toisen mukaan hän uhrasi itsensä melomalla ensimmäisenä kielekkeeltä alas. Putousten massiivinen jylinä on kuulemma tuhoon syöksettyjen Sioux-sotureiden vihaista karjuntaa, kun taas putousten ylle toisinaan usvasta kohoavan sateenkaaren sanotaan olevan Greenmantlen henki. Kaunis paikka, kannattaa käväistä jos näille kulmille sattuu.

The Niagara of the North, eli Kakabeka Falls.

Näkymiä sai ihastella lukuisilta tasanteilta. Satuimme paikalle parahiksi ilmaa raikastaneen sadekuuron jälkeen.

I saw a deer, dear

Sain tänne T-Bayhin parhaan ystäväni vierailulle, joten viime viikko meni varsin rattoisasti. Teimme kaikkea mahdollista turistikivaa: bongasimme peuroja ja hassuja lintuja, joimme olutta valtavista kolpakoista Tankard Tuesdayna, kävelimme Kanadan pisimmällä riippusillalla ja ihailimme kohisevia putouksia Kakabeka Fallsissa. Kaikista näistä lisää myöhemmin.

Peuraretkelle varustauduimme polkupyörin ja erittäin tyylikkäin pottakypärin. Suuntana oli kaupungin edustalla sijaitseva Mission Island, jossa on pieni luonnonsuojelualue. Soisella saarella viihtyvät peurojen lisäksi myös monenlaiset linnut, mutta meillä oli onnea vain nelijalkaisten luontokappaleiden suhteen.

Tässä pienen luontoekskursiomme antia:

Peurat olivat todella kesyjä, ne käyskentelivät kaikessa rauhassa teiden varsilla ja ihmisten pihoilla. Näimme jopa jonkun ruokkivan niitä suoraan kädestä. Ja tuo käsi ojentautui luonnollisesti valtavan katumaasturin avonaisesta ikkunasta...

Metalliromua matkan varrelta. Siitä olisi joku kierrätystaiteeseen hurahtanut elämäntapa-artisti saanut hyvät mutterit seuraavaan installaatioon.

Saaren päädyssä meitä odotti aavemainen usva, joka teki näkymästä teinikauhuleffamaisen. Tähyilimme laiturin alle, mutta rantaan ajelehtineen ruumiin sijasta löysimme vain pari mätää ajopuuta.

Rude awakening

Tulin juuri takaisin juttukeikalta Suomi-Konferenssin vuosijuhlilta (Kanadan suomalaisten seurakuntien kokoontuminen) ja aurinkoisen - vaikkakin tuulisen - sään innostamana kokeilin ensimmäistä kertaa edellisen harjoittelijan jättämää polkupyörää.

Herätys oli karvas. Puolen tunnin polkemisen jälkeen olin kuin maratonin juossut: naama punoitti, hengästytti, hikeä puski kuin saunassa. Hyvä etten tuupertunut tienlaitaan!

Takaisintulomatka meni mukavammin lukuisten alamäkien ansiosta, mutta kyllä tästä on vedettävä se johtopäätös, että kunto kaipaa kohotusta. Gradun ja artikkeleiden kirjoittaminen ovat vieneet minulta viimeisetkin peruskunnon rippeet. Mutta ei hätää, saanen liikunnallisemman minäni takaisin tuossa tuokiossa munamankelin turvin! Kunhan ei enää sataisi lunta...