lauantai 23. toukokuuta 2009

Major Mapleleaf & co.

Minulle ei tule tänne tilapäiseen majapaikkaani mitään päivälehteä, joten aamiaispöydästä on viimeisten kolmen ja puolen kuukauden ajan ehdottomasti puuttunut se jokin. Toki pääsen töissä käsiksi paikalliseen Chronicle Journaliin (eli kronikkeliin) ja netissä tulee surffailtua sekä suomalaisilla että kanadalaisilla uutissivustoilla, mutta murolautasen ja kahvikupin seurana nyt vain kuuluu olla jotain lukemista.

Koska Raisin Bran -paketin kylki oli jo moneen kertaan tavattu ja Suomesta saadut lehdetkin silmäilty puhki, ei auttanut kuin mennä kirjastoon hakemaan lisää aamiaislukemistoa. Ja mitä sieltä löytyikään: kuvitettu ensyklopedia kaikista Marvel Comicsin sarjakuvissa vuosien saatossa esiintyneistä hahmoista. Sweet!

Tänä aamuna huomioni vangitsi ennestään tuntematon supersankariryhmittymä, Alpha Flight (olen vasta A:ssa menossa). Kyseessä on "Canada's foremost Super Hero team", Kanadan karkea vastine X-Menille.

Kahdeksankymmentäluvulla sarjisten sivuille rymistelleen ryhmän kokoonpano on käynyt läpi jo useamman muodonmuutoksen. Uusimpaan, vuonna 2006 esiteltyyn poppooseen kuuluvat salskea Major Mapleleaf, 97-vuotias Centennial, mystinen superintiaani Yukon Jack, naamioitu Nemesis, hehkeä mutantti Puck II sekä - ainoana alkuperäisenä jäsenenä -
oranssikarvainen Sasquatch.

Sarjis taidettiin sittemmin lopettaa heikon menekin vuoksi, mutta on hyvä tietää, että Kanadalla on suojanaan muutakin kuin leppoisat mountiet.



Go Alpha Flight! Team Canada to the rescue!


Tätä noin kolmekiloista popkulttuurijärkälettä täytyy todellakin lukea pöydän ääressä. Vaikka Hulk tuskin olisi moksiskaan, jos eepos nukahtamisen hetkellä mäjähtäisi naamalle - sehän olisi vain hyttysen hipaisu.


Aamukahviseurani tulevina viikkoina: Iron Man, Wolverine, The Thing, Mr. Fantastic, Spider-Man ynnä muut.

1 kommentti:

  1. Wau, mitä löytöjä! Istuttavatko Kanadalaiset supersankarit puita ja taistelevat karhujen kanssa?
    Ehkäpä minäkin kokeilen joku kerta jotakin uutta Ankkojen sijaan.

    VastaaPoista