sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

The concrete jungle and the human zoo...

... eli New Yorkissa tuli käväistyä kesäkuun alussa. Viikon reissu oli mahtava piristys kolean kevään ja kankean kynän piinaamaan arkeen. Nyt on tännekin onneksi saapunut jo kesä: eilen oli melkein 30 astetta lämmintä, joka puolella kukkii erilaisia kasveja ja trubaduurit kansoittavat sankoin joukoin ravintola Hoidon edustaa. Kirjoitusinspiraatiokin on osoittanut palaamisen merkkejä.

Viikossa ei toki ehtinyt nähdä kuin pilkahduksen suurkaupungin sielusta ja sydämestä, mutta jokainen hetki oli kokemisen arvoinen. Oli myös todella mahtavaa nähdä rakasta avomiestä ja rakkaita ystäviä pitkästä aikaa. Kyllä näillä eväillä jaksaa loppuun asti! Harjoittelua on oikeastaan enää vajaat kuusi viikkoa jäljellä, elokuussa kutsuvat uudet seikkailut ja T-Bay jää taakse.

Matkasta enemmän kuvakertomuksen muodossa:



City Hall Park kauniina kesäpäivänä: perfect!




Flatiron Building oli juuri niin hassun muotoinen kuin elokuvat ja postikortit antavat ymmärtää.


Times Squarella oli menoa ja melskettä vuorokaudenajasta riippumatta. Täältä ostimme liput Upper East Sidella sijaitsevalle komediaklubille huokeaan hintaan $5/naama, joskin diiliin kuului kahden drinksun minimi. Yleisö koostui melkein kokonaan turisteista, mikä riemastutti suunnattomasti muutamaa joukkoon eksynyttä amerikkalaista. Oli saksalaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia ja kalpeita suomalaisia (kyllä, meistä tehtiin julmaa pilaa).


Elmo...


...ja SpongeBob.




Suunnitelmissa oli ajaa metrolla Brooklynin puolelle, pyöriä hetki siellä ja kävellä Brooklyn Bridgea takaisin Manhattanille. En ollut huomioinut, että molemmilla puolilla on Fulton Street, ja tottakai jäimme pois väärällä Fultonilla. Hetken "Brooklynia" ihasteltuamme lähdimme kohti siltaa, jolloin maisemat alkoivat näyttää epälyttävän tutuilta...
Noh, kävelimme silti puoleen väliin ja takaisin, Brooklyn saa sen sijaan odottaa ensi kertaan. Älkää antako minulle metrokarttaa, urpo mikä urpo.


Kadulla parveili innokkaita teatterin ystäviä odottamassa Tony Awardsien alkamista, leirituoleineen ja eväslaatikoineen kaikkineen.


Mikä lie, e vai 9, en ikinä saanut selville.


Chrysler Building pienen ihmisen perspektiivistä.


Jossain tuolla välissä lymyää Empire State Building, tuo uljas rakennus johon King Kongkin kerran kiipesi.


Kirjaston kupeesta löytynyt Bryant Park on täydellinen paikka kesäpäivän viettoon. Ping pong -pöytiä, kirjakärryjä, kahviloita... Sweet!


Central Park oli ehdottomasti toinen täydellinen paikka kesäpäivän viettoon: tivoli, eläintarha, vuokrattavia soutuveneitä ja polkupyöriä, kahviloita, jäätelökioskeja, suihkulähteitä, musiikkia, akrobaatteja, hevoskärryjä ja paljon paljon muuta.










Taidetta City Hall Parkissa... "The Blob" tai jotain sinne päin.


Trump Towerissa ei ollut juuri nähtävää kakanruskean marmorin ja kultakoristeiden lisäksi. Toisessa kerroksessa oli Starbucks, whoopee.


Mitä tästä nyt voisi sanoa... paitsi että minäkin haluan tuollaisen kylpyammeeseeni kellumaan!


Chinatownin aarteita.




Luonnollisesti kävimme katsomassa myös amerikkalan kansallisurheilua, baseballia. Kotiottelu Mets vs. Yankees veti perjantai-iltana stadikan täyteen. Vaahtomuovisormi ja nahistunut hodari kuuluivat ehdottomasti asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti