Kävin eilen palauttamassa valokuvia eräälle haastattelemalleni yli 80-vuotiaalle rouvalle. Juotiin yhdessä kaakaot ja tein etupihalta lumityöt, kun hänen liikkumisensa on jo vähän kankeaa. Vierailun päätteeksi hän halusi välttämättä kyyditä minut kotiin, mistä en oikein hätäpäissäni osannut kieltäytyä. Ei ollut käynyt mielessäkään, että etupihalla kiiltelevä sininen toyota olisi hänen.
Tiet olivat melko liukkaita ja lunta sateli koko ajan lisää, joten pienet jännäkakat oli kyllä housussa, kun lähdettiin liikkeelle. Tarkistin kolme kertaa, että turvavyö on sekä minulla että mummolla kiinni, ja sitten menoksi.
Olin matkalla nähnyt jo kolmen auton kolarin. Noh, eikös samaisessa risteyksessä mummeli tösäyttänyt edellä ajavan perään. Onneksi kyseessä oli enemmän vaimea pökkäisy kuin oikea, renkaat vinkuen suoritettu peräänajo, mutta liikennetapaturma nontheless…
Vetäydyttyämme sivummalle arvioimaan vahinkoja kävi ilmi, että olimme töytäisseet kanadanitalialaista kaupunginvaltuutettua. Mies suhtautui asiaan oikein kohteliaasti, ja päädyimme siihen lopputulokseen, etteivät ihmis- tai kulkuneuvo-osapuolet kärsineet kolarissa. Rouvan autosta ruttaantui kylläkin rekisterikilpi, mutta se lienee helposti korjattavissa. Lähtiessään mies vilkuili minua vähän sen näköisenä, että kuinka olet päästänyt mummosi rattiin. Niinpä.
Jos joudun vielä vastaavanlaiseen tilanteeseen, täytyy joko kohteliaasti kieltäytyä kyydistä tai rohkaistua sanomaan, että ehkäpä se auto kannattaisi jättää talliin. Tuntuu vain jo ajatuksenkin tasolla todella röyhkeältä sanoa tuntemattomalle ihmiselle, että epäilee tämän ajotaitoja. Täällä ihmiset nimittäin ajavat vielä todella vanhanakin, mikä on ihan ymmärrettävää. Oma auto on kuitenkin se kaikista kätevin liikkumaväline: välimatkat ovat uuvuttavan pitkiä ja ruokapakkaukset niin valtavia, ettei heiveröinen vanhus saisi niitä omin voimin mitenkään raahattua kotiin. Maitoakin myydään vähintään kahden litran tonkissa.
Mutta onneksi mennään kevättä kohti. Lumet sulaa pian ja pääsen korkkaamaan edellisen harjoittelijan jättämän myrkynvihreän munamankelin, joka vartoo tuolla porstuassa. Sitten voin hyvällä syyllä kieltäytyä kyseenalaisten kuskien kyydeistä.
Tekstit
No huh. Kaikenlaisia odottamattomia vaaroja sitä maailmalla onkin, voin kyllä kuvitella tilanteen, hauskasti kirjoitit. Onneksi ei sattunut mitään vakavaa.
VastaaPoistaJostain syystä minun on kuitenkin vaikea kuvitella sinut tekemässä lumitöitä! Oliko edes mukavaa?
Kylläpä siellä on havaittavissa dramaattisia käänteitä!
VastaaPoistaMutta kuten A kirjoitti, eniten jutussa hämäsi tuo lumenluonti-osuus.
Kuka nykypäivänä enää luo kenenkään muun lumia?!? Eihän kukaan auraile edes omaa pihaansa nykyään! Korkeintaan pihaan tehdään kerran hiukan leveämmät jalanjäljet, joita käytetään koko talvi.
Mutta oikeasti täytyy todeta, että onneksi selvisitte kolarista säikähdyksellä! Taisi mummolla olla enää voimassa ns. maaseutukortti, jolla ei ole asiaa alueille, joilla on vähänkään odotettavissa muita tienkäyttäjiä. Kyseisiä kortteja oli voimassa useammallakin vanhemmalla herrasmiehellä, joiden kyytiin osuin viime kesänä :) Työn varjopuolia.
Mrs. Helminauha
ps. Kiitos kortista!
Heh! Täällä luodaan kuulkaas suurella paatoksella sekä omat että naapurien lumet :)
VastaaPoistaKaikki, jotka kynnelle kykenevät, auraavat tehokkaasti käytäviä nietosten läpi jo aamutuimaan. Olin varautunut lumenluontihommiin myös täällä vuokraemännän luona, mutta hänellä käykin vastapäisen talon reipas ukkeli kolaamassa kinokset heti niiden ilmestyttyä. Ihmisillä on hämmentävän puhtaita pihapolkuja ja autotallinedustoja..
Enpä minä mitään suuria urotekoja tehnyt, lapioin vain polun ovelta jalkakäytävälle. Harmi etten vaatinut mummoa ottamaan todisteeksi kuvaa!
Oivoi! :D Toi on niin tota, ensin on ihan et ounou, kolari ja sitten on, että OOH NOO! KAUPUNGINVALTUUTETTU! :D mahtavaa.
VastaaPoistaMut joo, hämmentävän tarmokasta lumenluontia...!
-kissanainen kivenlahdesta-